perjantai 22. marraskuuta 2013

JOULUINEN SISUSTUS

MODERNI JOULU 2013
JOULUINEN SISUSTUS/LAVASTUS


TEHTÄVÄNANTO
Tehtävänä oli suunnitella jouluinen sisustus/malliesillepano annettuun tilaan. Tilana toimi Vipusenkatu 5A rakennuksen ruokalan aula. Tilaa oli käytössämme n. 2 x 7 metrin alue. Luokkamme oli jaettu kahteen ryhmään (4+5 hlö) ja meidän ryhmämme tehtävä oli suunnitella moderni joulu -teemalla tila. Toisen ryhmän teemana oli perinteinen ja nostalginen joulu.


Suunnitelmaa varten varattu tila. Pöydät ja tuolit siirretään toisaalle.


SUUNNITELMA
Suunnittelun aloitimme viiden hengen ryhmässämme miettimällä millainen on moderni joulu, mitä siihen kuuluu, minkälaisia värejä ja muotoja siihen kuuluu. Mieleemme juolahti tuolloin mm. valkoinen tekokuusi, värit valkoinen, musta, pinkki... kirkkaat värit. Hopea ja kulta, myös materiaalina lasi.

Ajattelimme ensin hankkia valkoisen tekokuusen, mutta koska budjettimme oli todella tiukka jouduimme miettimään muita vaihtoehtoja. Joulukuusi kuuluu jouluun joten päätimme rakentaa lahjapaketeista keon kuusen muotoiseksi. Joulupallot kuuluvat myös jouluun, osan isoista joulupalloista ajattelimme voivamme askarrella itse paperista. Koska tilamme oli välittömässä ruokalan läheisyydessä ajattelimme että teemme myös jouluisen kattauksen tilaan. Tilassa oli myös lasinen ilmoitustaulu jonka päätimme naamioida paneeliverhoilla ikkunaksi ja sijoittaa mahdollisesti kynttelikön sekä jouluvaloja tulevaan ´ikkunaan´. Suunnittelimme myös valmistaa itse maljakkoon kuusenoksista asetelmia joulupallojen kera.

Väreiksi valitsimme alunperin mustan, hopean ja valkoisen. Hopea väri jäi kuitenkin pois suunnitellessamme tarkemmin lavastukseen laitettavia elementtejä.


Pikainen luonnos suunnitelmasta.


ESIVALMISTELUJA
Esivalmisteluina hankimme erikokoisia laatikoita paketoitavaksi. Teimme ostoksina mm. joulupapereita ja nauhoja jotta laatikot saatiin paketoitua. Saimme myös lahjoituksena pienen määrän musta-valkoista lahjapaperia Lahden Stadium -myymälästä, iso kiitos siitä myymälän henkilökunnalle. Paketoimme mustavalkoisia paketteja joulukuusta varten ja askartelimme itse valkoisesta paperista hunajakenno-ornamentteja.

Tehtäväksemme jäi myös metsästää oikeanlaiset kalusteet lavastukseen. Osan kalusteista ja lavasteista saimme lainattua koulultamme, osan taas minä ja toinen ryhmäläisemme toimme kotoa lainaan.

Osa materiaaleista tehtiin itse tuunaamalla vanhaa. Harmaat pöytäkyntteliköt maalattiin kiiltävän mustiksi ja hopeat joulupallot saivat uuden valkoisen värinsä spraymaalauksessa.


Laatikoita paketoitavaksi.

Paketointia.

Isoja pahvilaatikoita paketoitiin myös kankaalla.

Osassa paketeista toimi lahjapaperina kuviollinen tapetti.

Valmiita mustaksi paketoituja paketteja.

Ostimme jouluiseen sisustukseemme valkoisen, muovisen, pattereilla toimivan kynttelikön sekä mustavalkoiset koristetontut. Kynttelikkö tuunattiin mustilla ruseteilla.

Muovinen ruseteilla koristeltu kynttelikkö.

Mustavalkoinen tonttu.

Lahjapakettien testikasausta kuusen muotoon luokkatiloissa.


TOTEUTUS
Jouluisen sisustuksen/lavastuksen rakentaminen lähti käyntiin tuomalla paikan päälle tarvittavia rakennusmateriaaleja. Paikalle tuotiin mattoja, verhoja, kankaita, lasisia maljakoita, poytä... ja tietenkin etukäteen paketoimamme lahjapaketit sekä itse askartelemamme joulupallot.


Materiaalien tuontia paikanpäälle.




Tyhjensimme lasiovisen ilmoitustaulun tyhjäksi ja tilalle laitoimme mustaa verhoa sekä jouluvalot. Vitriinin eteen asensimme valkoisen paneeliverhon joka ei kuitenkaan sopinut ajattelemallamme tavalla hämäämään tehtyä ikkunaa. Ikkuna ei näyttänyt ikkunalta ja jouduimme pähkäilemään uudenlaista teemaan sopivaa verhoa.

Myöskään mustavalkoiset taulujen peitteeksi laitetut kangaspalat eivät näyttäneet kovinkaan hyviltä joten päätimme vaihtaa ne kokonaan valkoisiksi. Leikkasimme valkoiset palat paneeliverhosta joka jäi käyttämättä ikkunaan.


Paneeliverho ikkunassa ja mustavalkoiset ruudut seinällä
vaihtuivat toisenlaisiin viimehetken muutoksina.


Itse askartelemamme isot hunajakenno-ornamentit.


Kattauksen asettelua ja valkoiset
verhot asennettuna.
Lahjapakettikuuseen laitettiin
koristeeksi led-tuikkuja.



Elementtien asettelua lavastukseen. Tyynyt, maljakot ja joulupallot.

Jouluiset kukka-asetelmat valmistimme maljakoiden sisälle. Tuijanoksat saimme tuoreina leikattuina omalta äidiltäni, äidin tuijilla puuttuvat nyt latvat. Tuijanoksien lisäksi laitoimme maljakoihin kanelitankoja, marjaisia oksia ja valkoiseksi maalaamiamme pieniä joulupalloja. Pieni lasinen pallo sai joulupallojen sijasta pienen led-kynttilän.


Jouluiset maljakot.
Kanelitangoista tuoksua.



Pienen lasipallon led-kynttilä.


Tuijanoksat taipuivat maljakoihin kauniisti.


KUVIA VALMIISTA TYÖSTÄ
Pienellä budjetilla valmistamamme moderni joulu näyttää vuonna 2013 seuraavanlaiselta. Pääteemoina musta ja valkoinen, tee se itse, kierrätä, tuunaa, askartele ja lainaa.






















PERINTEINEN JA NOSTALGINEN JOULU
Toisen luokkamme ryhmän tehtävänä oli valmistaa sisustus/lavastus perinteisestä ja nostalgisesta joulusta. Koska heidän teemansa oli meidän teemamme vastakohta kävin nappaamassa muutaman kuvan tähän myös heidän aikaansaannoksesta kontrastina omaan moderniin jouluumme.