tiistai 19. marraskuuta 2013

JOULUINEN KUKKA-ASETELMA

TEHTÄVÄNANTO
Tehtävänä oli suunnitella jouluinen kukka-asetelma koulumme ruokalaan. Kävimme tustustumassa ennen kukka-asetelman tarkempaa suunnittelua kukka- ja tarviketukussa mitä kukkia, kasveja ja muita materiaaleja voisimme mahdollisesti asetelmissa käyttää.



SUUNNITELMA
Kävimme opettajamme kanssa läpi etukäteen minkälaisia muodostelmia voisi toteuttaa, esim. pallon ja kolmionmuotoiset. Kävimme myös läpi minkälaisia kasveja muodostelmassa voisi käyttää ja missä järjestyksessä niitä tulisi asetelmassa ´tökkiä´. Kukat ja kasvit tuli valita niin että ne kestävät leikkaamisen ja pysyvät hyvänä muutamankin viikon oasis -sieneen laitettuina.

Kävimme ensin tarkastamassa minkälaisiin maljakoihin tuo asetelma tulee sekä mihin paikkaan valmiit asetelmat sijoittuvat. Maljakko on lasia ja suuruudeltaan noin. 10 x 15 cm. Korkeutta on maljakolla n. 15cm. Asetelmat sijoiuttuvat ruokalassa salaatti ja leipälinjastojen päälle.


Asetelmassa käytettävä maljakko.

Ruokalinjaston taso johon asetelmat laitetaan.

Tilattavat kasvit valittiin tukkuvierailumme pohjalta. Tahdoin käyttää asetelmaani ainoastaan jouluisia ja talvisia kasveja. Erilaiset havut siis sopivat erinomaisesti suunnitelmaani.



TOTEUTUS
Asetelmassa käyttämäni ´kukka´.

Asetelman havuja.

Maalasin osaan havuista sekä marjaoksiin huurteisen lumipinnan valkoisella maalilla. Maali kuivui kasveihin nopeasti joten oksien kuivumista ei tarvinnut odotella kuin muutama minuutti.

Oksat maalattuina.

Kun oksat olivat maalattu ja kuivuneet aloin leikellä saksilla ja kukkaveitsellä sopivan kokoisia oksia joita asettelin oasis -sieneen. Aloitin asettelun vihreillä havuoksilla asettamalla niitä vaakatasoon maljakon reunoille. Sitten määritin huurretuilla punaisilla oksilla asetelman korkeimman pisteen. Loput oksat tuikin sitten noiden ensiksi asetellujen elementtien väliin.

Oksien laittoa oasis -sieneen.
 
Asetelman korkein piste ja vaakatason vihreät havut.

Oksien asettelussa käytin taktiikkana että kun laitoin yhden elementin sieneen, laitoin toisen samanlaisen aina sienen vastakkaiselle puolelle symmetrisesti. 

Lopuksi laitoin asetelmaan vielä tuoksuvia kanelitankoja rautalangalla. Minusta ne sopivat hyvin annettuun "jouluinen kukka-asetelma" -teemaan.

Kanelitangoista tuoksua ja näyttävyyttä asetelmaan.


Kukka-asetelma valmiina.



LOPPUTULOS
Valmis asetelma nostettiin lopuksi sille varattuun paikkaan ruokalinjaston päälle. Olin kyllä yllättynyt siitä kuinka helposti ja kuinka vähäisestä kukkamäärästä sai aikaiseksi näyttävän asetelman.

Asetelma lopullisessa sijoituspaikassaan.


Valmis.