perjantai 11. lokakuuta 2013

KYNTTILÄALUSTA

TEHTÄVÄNANTO
Tehtävänä oli valmistaa yksinkertaiset kynttiläalustat metallista. 

TOTEUTUS
Ensin suuresta metallilevystä katkaistiin sopivan kokoiset palat, jonka jälkeen palojen reunat hiottiin. Tämän jälkeen taivutimme palaa keskikohdasta, neliönmuotoisen keskikohdan taivutimme muotoon puristimella.



Leikatut ja taivutetut metallipalat.


Leikatut ja taivutetut metallipalat ylhäältä kuvattuna.


Muotoon puristamisen jälkeen kynttiläalustat hiekkapuhallettiin maalausta varten, näin saatiin maalille otollinen staattinen pinta aikaiseksi metallipalaan. Hiekkapuhallettuihin paloihin hitsattiin kiinni myös metallilanka maalausta varten, jotta ne saatiin roikkumaan maalauskaapin kiskoon.


Hiekkapuhallettuna,
 maalausta odottamassa.

Kun maalipöly oli saatu ruiskutettua pintaan laitettiin ne uuniin, jotta jauhe sulaa tuotteen pintaan muodostaen maalikalvon. 

Kynttilänalustaa hiottiin hiukan kuivumisen jälkeen pohjasta, näin saatiin pieni pala huopaa liimattua suojaamaan tasoja naarmuuntumiselta. Ja liimauksen jälkeen kädessä olikin jo valmis kynttilänalusta.


Kynttilänalusta valmiina käyttöön.